lauantai 30. tammikuuta 2016

Maalihumussa

Tämä viikko on mennyt ihan maalihumussa ja hurmassa! Ostin muutama viikko sitten vanhan kunnostuksen tarpeessa olevan peilipiirongin ja väriä pohtiessa törmäsin Annie Sloanin kalkkimaaleihin, joita päätin sitten kokeilla. Maalit ovat peräisin Design Westiltä. Tilasin isot purkit sävyjä Paris Grey ja Graphite, väritöntä ja tummaa vahaa sekä pari pikkupurkkia kokeiltavaksi. Ja niin tykkään, että lähti sitten hommat vähän leviämään...


Mutta tällä aloitin. Peilipiironki oli ostettaessa ruskea. Pohjatöitä ei näillä maaleilla maalattaessa tarvitse tehdä, mutta ehdin piirongin jo hioa ennen maalien ostoa.


Ensin maalasin kerroksen Paris Grey-sävyllä. Maali suditaan pintaan sikin sokin. Annie Sloanin omia pensseleitä en raaskinut ostaa, vaan hain omani Biltemasta.



Seuraavaksi tein ns. pesun Graphite-sävyllä, joka on hyvin tumma. Eli vetelin aavistuksen vedellä laimennettua maalia pintaan ja pyyhin rätillä sitä mukaa pois. Hupsun hommaa?? Maalin kuivuttua vielä vähän hioin pintaa. 



Seuraavaksi olisi vuorossa vahaus, mutta ensin on vielä maalattava laatikot. Uudet vetimet ovat postissa matkalla, joten muutaman päivän joudun odottelemaan tämän projektin jatkoa. Mutta ei tässä ilman maalattavaa ole tarvinnut olla. Ja kun ovat niin riittoisiakin nuo maalit :D!! 

No nyt rauhoitun lauantai-illan viettoon sohvan nurkkaan. Parempi tuijottaa tiukasti televisiota eikä katsella yhtään ympärilleen. Ettei vaan keksi lisää maalattavia kohteita! Oikein leppoisaa viikonlopun jatkoa sinnekin!

- Tiina -

torstai 21. tammikuuta 2016

Laatikoita vaan ei lipastoa

Kotiin löytyi pari vanhaa lipastonlaatikkoa, joissa on kauniit vetimet. Toinen päätyi keittiöön emännänkaapin päälle tekokukkakranssin kanssa. Toisen laitoin olohuoneen senkin päälle herttaköynnöksen ja hieman nuutuneen muratin kanssa.







Pitäisi ehkä käydä kukkaostoksilla. Kunhan nämä pakkaset nyt vähän hellittäisivät, niin uskaltaisi kaupalta uusia kukkia kotiin tuoda. Pikkuhiljaa alkaa värejäkin kaivata, oliskohan jo himppanen kevättä rinnassa :)!

- Tiina -

maanantai 18. tammikuuta 2016

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Kylläpäs tuo aika rientää!! Jouluista selvitty ja tohinaa riittänyt senkin jälkeen. Mutta uudenvuodentoivotukset teille kaikille sinne kuitenkin, vielähän tätä vuotta riittää! Joulut siivosin jo heti vuodenvaihteen jälkeen pois ja nyt koti näyttääkin niin tyhjälle. Huonekaluja on pyöritelty ja uuttakin hankittu. Eräs uusi vanha hankinta odottelee ehostusta, kunhan saan värin päätettyä. Käsitöiden myyntipaikka saa jatkaa kesän yli, joten askartelupuuhiakin riittää. Eipähän pääse ainakaan tekemisen puute vaivaamaan!




Lämpöä pakkaspäivään teille!

- Tiina -

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Tonttujen joulu

Näillä tontuilla onkin joulu ainainen! Kuusi koristeltuna koko vuoden ja ruuatkin valmiina. Toivottavasti ei kissa kaada kuusta lankakerällä leikkiessään.









Kammarin pöydällä kilkuttelee enkelikello.

Miulla paistuu kinkku uunissa, aika rauhoittua jouluun.

- Tiina -

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Neljäs adventti

Tänään sai sytyttää kaikki adventtikynttilät! Kohta se joulu jo on! Sain tänään myös valmiiksi kirppislöydöistä kootun kerrostarjottimen, johon laitoin jouluiset koristukset. Sammalta, männynoksia ja kuusenkoristeita. Keittiön ikkunalaudalla on yksi joulukuusistani, pieni valkoinen tekokuusi. Sitä koristavat valojen lisäksi valkoiset enkelinsiivet.









Tässä vielä tarjotin ennen koristelastia. Kolme erilaista tarjotinta ja kierretanko muttereineen, nupiksi joulupallo ja suhumaalia pintaan.



Leppoisia joulunaluspäiviä!

- Tiina -

lauantai 19. joulukuuta 2015

Makkarin joulua

Kuusihupsuna miullahan on joulukuusi joka huoneessa, myös makuuhuoneessa. Tämä valkoinen kuusi on tosin ensin olohuoneessa, mutta muuttaa sitten makkariin, kun aito kuusi tulee, Päätyseinän tapetti on samaa, jonka jämät laitoin vessan oveen. En olekaan vielä kauaa tässä makuuhuonessa nukkunut, huone oli alkuun lasten käytössä. Sitten muutettiin vähän järjestystä ja nyt olisi muutama haave toteutumistaan odottamassa sisustuksen suhteen.









Tuo enkelikuva oli miulla ennestään ja nyt vaan siirsin sen kankaalle ja ompelin tyynyksi .

Ja Vekku seurailee tietenkin ikkunalaudalla ohikulkijoita!

- Tiina -